Etusivu Esittely Oriit Tammat Kasvatus Kilpailut

Täyttänyt 4-vuotta 10.10.2010

Tämä on Virtuaalihevonen
/ A SIM-Game Horse


Halloween W!


Alempana lisää kuvia

     Rotu      Hannover      Sukupuoli      Tamma
     Syntynyt      10.10.2009      Säkäkorkeus      169cm
     Koulutus      esteet: 160cm      Rekisterinumero      VH06-011-8372
     Omistaja      Seela. (VRL 09940)      Kasvattaja      Wincare


Luonnekuvaus

Kiinnostukseni oli kohonnut huippuunsa etenkin hannoverien kohdalla, joten pakkohan sellaisia oli jostain pakko repäistä. Päätin tällä kertaa olla tuomatta yhtään hevosta lisää, vaan etsin myyntitopiikeista sopivia yksilöitä. Koska mikään ei tahtonut ns. tärpätä, päätin jatkaa entiseen tapaan kahden tuontihannoverini kanssa. Pari viikkoa sitten aloin haaveilemaan omasta Wincarelaisesta kasvatista. Myyntitopiikki kyseisen tallin varsoista ilmestyikin parin päivän päästä hevostalli.netin foorumille, joten päätin tsekata valikoiman. Vaikka kasvatit olivatkin suhteellisen vanhaa sakkia (-09 varsoja), päätin silti tarjota parista varsasta. Kaksi hevosta kiinnitti huomioni (suku !), joten tein nopeasti repäistyn tarjouksen. Onnekseni sain molemmat varsat, ja toinkin ne samana päivänä uuteen, loppuelämänsä aikaiseen kotiin.

Ex-omistajan sanoja lainaten; paksukalloisen kersan päähän ei saa ahdettua yhtikäs mitään. Weenystä kiertää mitä omituisempia tarinoita kylillä, sitä uskalletaan nimittää jopa ongelmahevoseksi. Tamma omaa kyllä kieltämättä melko tulisen, lähes orimaisen luonteen, mutta ei se täyspaha tapaus ole.

Useimmat hevoset suorastaan nauttivat hoitotoimenpiteistä, torkkuvat ja tönivät ystävällisesti hoitajaansa.. No, Weeny ei kuulu tähän ryhmään. Weenylle on tosi vaikea löytää hoitajaa, joka tulisi sen kanssa toimeen. Weenyllä on pahana tapana olla niin pirullinen, että potkii, pyörii ja jopa puree hoitajaansa. Tamman hoitoon on kuitenkin omat kikkansa, jotka pitkäaikainen hoitaja varmasti hoksaa ajan myötä. Weeny on niitä yhden ihmisen hevosia, ja ilmeisesti sen oikean löytämiseen saattaa kulua aikaa melko rutkasti. Se kunnioittaa tallin vakioporukkaa melko hyvin, mutta uusien kanssa se ei armoa tunne.

Sivusta katsojan silmin Weeny vaikuttaa hermoheikolta ja pilalle kuritetulta eläimeltä, jolle ei ole minkäänlaisia ohjausmetodeja koskaan opetettukaan. Tamman korvat pyörivät uhmakkaasti, ja ensiaskeleet ovat hermostuneet ja saavat ratsastajan varpailleen. Alkusooloilun jälkeen tamma hieman rentoutuu, ja ratsastaja saakin aloittaa itse työskentelyn kouluradalla. Kauhujen ratsu onkin muuttunut lahjakkaaksi unelmahevoseksi, joka omaa uskomattomat näyttävät ja mukavat askeleet. Tammasta avautuu aivan uusi puoli, jota se ei silti ihan kaikille suostu näyttämään.
Esteet nähdessään Weeny jännittyy, ja selvästi alkaa käyttäytyä hermostuneesti. Se vaatii erittäin perusteelliset lämmittelyt, ja tasoa täytyy nostaa vähän kerrassaan. Erikoisesteet ovat Weenylle liikaa, ellei sitä totuta kunnolla. Radallakin nähdään varmasti komeita hyppyjä ja hurjaa vauhtia, mutta myös laukkalähtöjä ja ryöstöjä näkyy yhtä paljon. Jotta tamman saa oikeasti kuuntelemaan ja toimimaan kuten kunnon ratsun tulisi toimia, tarvitaan jumalattomasti aikaa ja hermoja.

Luonnekuvaus on toteutettu ottamalla vaikutteita vanhasta luonteesta.


Sukujuuret

i. Weybridge's Dragon Tamer ii. Seventh Gate PB iii. Caranthir
iie. Carnival of Lust
ie. Jacarta MN iei. Chain Reaction
iee. Jungfrau
e. Weybridge's Pearl Vibe ei. Goliath Bo eii. Whischipswitch
eie. G-star v. Fair
ee. White Line Fantasy PB eei. Grenier GER
eee. Ravishment of Hades

Jälkeläiset

31.10.2011 hann-t. Samhain Praya (i. Curiosity W!)
03.06.2012 hann-t. Prayas Titania (i. Wincare's Titan)


Vanhempien menestys

i. Weybridge's Dragon Tamer : 95 ERJ sijoitusta
ii. Seventh Gate PB : 26 ERJ sijoitusta
iii. Caranthir : YLA2, ERJ III
iie. Carnival of Lust : YLA2, ERJ I
ie. Jacarta MN : 36 ERJ sijoitusta
iei. Chain Reaction : ERJ III, YLA2
iee. Jungfrau : ei mainittavaa

e. Weybridge's Pearl Vibe : VIR MVA Ch, ERJ I, YLA1, HANN2
ei. Goliath Bo : ERJ II
eii. Whischipswitch : ERJ II
eie. G-star v. Fair : ei mainittavaa
ee. White Line Fantasy PB : 13 ERJ sijoitusta
eei. Grenier GER : 71 ERJ sijoitusta
eee. Ravishment of Hades : YLA2, ERJ II

Sijoitukset

ERJ esteratsastus, 63 sijoitusta, joista 9 voittoa
30.10.2009. ERJ 140cm, 1/30
30.10.2009. ERJ 150cm, 2/30
31.10.2009. ERJ 140cm, 3/30
31.10.2009. ERJ 140cm, 4/30
31.10.2009. ERJ 140cm, 3/30
31.10.2009. ERJ 110cm, 4/30
31.10.2009. ERJ 140cm, 4/30
31.10.2009. ERJ 140cm, 3/30
31.10.2009. ERJ 150cm, 3/30
01.11.2009. ERJ 150cm, 3/30
01.11.2009. ERJ 130cm, 4/30
02.11.2009. ERJ 150cm, 2/30
02.11.2009. ERJ 130cm, 4/30
02.11.2009. ERJ 140cm, 5/30
03.11.2009. ERJ 150cm, 3/30
03.11.2009. ERJ 150cm, 2/30
04.11.2009. ERJ 150cm, 2/30
04.11.2009. ERJ 150cm, 2/30
05.11.2009. ERJ 140cm, 3/50
04.11.2009. ERJ 160cm, 3/30
05.11.2009. ERJ 160cm, 3/30
05.11.2009. ERJ 160cm, 4/30
06.11.2009. ERJ 150cm, 3/40
07.11.2009. ERJ 160cm, 3/30
08.11.2009. ERJ 160cm, 4/30
08.11.2009. ERJ 160cm, 1/30
09.11.2009. ERJ 160cm, 3/30
19.11.2009. ERJ 150cm, 7/50
19.11.2009. ERJ 160cm, 4/50
19.11.2009. ERJ 160cm, 4/50

20.11.2009. ERJ 150cm, 5/30
20.11.2009. ERJ 150cm, 1/30
20.11.2009. ERJ 160cm, 5/30
20.11.2009. ERJ 120cm, 6/50
20.11.2009. ERJ 160cm, 5/50
21.11.2009. ERJ 150cm, 3/30
21.11.2009. ERJ 150cm, 5/30
21.11.2009. ERJ 150cm, 3/30
21.11.2009. ERJ 160cm, 1/30
21.11.2009. ERJ 160cm, 4/30
21.11.2009. ERJ 160cm, 1/30
21.11.2009. ERJ 160cm, 1/30
22.11.2009. ERJ 140cm, 4/30
22.11.2009. ERJ 150cm, 5/30
22.11.2009. ERJ 150cm, 1/30
23.11.2009. ERJ 130cm, 2/30
23.11.2009. ERJ 130cm, 1/30
23.11.2009. ERJ 160cm, 4/30
23.11.2009. ERJ 150cm, 3/30
23.11.2009. ERJ 160cm, 1/30
23.11.2009. ERJ 160cm, 2/30
24.11.2009. ERJ 130cm, 3/30
24.11.2009. ERJ 150cm, 2/30
24.11.2009. ERJ 160cm, 2/30
24.11.2009. ERJ 150cm, 4/30
24.11.2009. ERJ 160cm, 5/30
28.01.2012. ERJ 160cm, 2/30
25.01.2012. ERJ, 160cm, 4/30
13.01.2012, ERJ, 160cm, 2/30
10.03.2012, ERJ, 160cm, 3/30
11.03.2012, ERJ, 160cm, 5/30
29.02.2012, ERJ CUP, 160cm, 4/152
21.05.2012, ERJ, 160cm, 2/41


Valmennukset & Päiväkirja

-

Kuvagalleria




© Jacques Toffi - Thank you!

Kuvien © Bagoniebos & Holme Trakehners, Tekstien © Praya Sporthorses